keskiviikko 6. toukokuuta 2015

First one

Moikka! Täällä kirjoittelee 16-vuotias tyttö tulevasta vaihtovuodestaan Arkansasissa, Yhdysvalloissa. Alkuun blogi viettelee vielä hiljaiseloa, mutta mitä lähemmäksi saavutaan vaihtovuotta sitä enemmän on asiaa luvassa. Vahtoon lähtö on ollut yksi mun suurimmista haaveista ihan pienestä asti ja nyt mun lähtöön onkin enää kolme kuukautta. Hain itse vaihtoon tosi varhaisessa vaiheessa ja oikeestaan vasta viime viikkoina lähtö on alkanut tuntumaan todellisemmalta. Uskon, että nää viimeiset kolme kuukautta menee ohi nopeemmin kuin osaa kuvitellakaan! :)

Järjestönä mulla toimii Tamperelainen Up Education. Tehtiin aika paljon taustatutkimusta ja pohdin itse pitkään Upin ja Exploriuksen välillä. Valinta osui kuitenkin Upiin koska tunsin yhden upilaisen ja kokemukset olivat erittäin positiivisia. Itse näin plussaksi myös järjestön pienen koon, Upilla todellakin panostetaan laatuun eikä määrään. Täytyy sanoa, että hetkeäkään en ole valintaani katunut.

Itse kuulun niihin onnellisiin, jotka saivat sijoutustiedot jo vuoden alussa.(Te jotka ette ole vielä saaneet: se puhelu on samaan aikaan ihan super ihana ja kamala!) En toivonut mitään tiettyä osavaltiota, mutta malttamattoman odotuksen tuloksena lähden pieneen Violan kylään. Viola sijaitsee Arkansasin pohjoisosassa, lähellä Missourin rajaa. Mun host-perheeseen kuuluu äiti ja isä ja lisäksi mun kanssa tulee toinen vaihtari Sveitsistä. Olen ollut jo paljon yhteydessä mun host-vanhempiin sekä host-siskooni ja voin sanoo jo nyt, että mulla on tiedossa ihan mahtava vuosi! Mun host-perheellä on ollut aiemminkin vaihtareita, joka on tosi kiva juttu.


Mun lähtöön on nyt tasan kolme kuukautta. Vaikka takana on jo hirvee määrä paperisotaa, lääkärintarkastuksia ja hermoromahduksia (ainakin melkein...) on edessä vielä konsulaatissa vierailu, viisumin hankkiminen ja Upi-vaihtareiden valmennus. Ja tietysti ihana kesä Suomessa! :)