maanantai 14. syyskuuta 2015

Weekend Feelings

Amerikkalainen huvipuisto ja liian vähän nukuttuja yöunia

Perjantaina koulun jälkeen Lauran host-mom tuli hakemaan meitä koulusta ja lähdettiin Mountain Homeen viettämään "tyttöjen päivää". Käytiin yhdessä shoppailemassa, syömässä ja ostamassa ruokatarvikkeet sekä herkkuja iltaa varten. Mountain Home ei ole Suomen mittakaavassa mitenkään iso kaupunki (n. 12 000 asukasta vrt. Nokia, joka ei myöskään ole iso n. 33 000 asukasta), mutta täällä on kuitenkin palveluita, ruokapaikkoja ja vaatekauppoja tosi paljon. Tämän takia Mountain Home tuntuu meille tuppukyläläisille erittäin isolta cityltä :D




 Kun saavuttiin Lauran talolle Laura kielsi mua menemästä yläkertaan. Olin vähän hämmentynyt ja lähdin viemään mun tavaroita Lauran huoneeseen. Vähän ajan päästä mut kuitenkin pyydettiin yläkertaan. Lara, Laura ja Lauran host-mom oli järjestänyt mulle etukäteen pienet synttärit. He olivat leiponeet maailman suloisimpia muffinsseja, ostaneet pienen lahjan ja jopa koristellut keittiötä. En tosiaan osannut odottaa tätä ollenkaan ja kun he lauloivat synttärilaulua oli mun ilme kuulemma erittäin yllättynyt. Tämä on jopa videolla, mutta mun mielestä näytän olevani enemmänkin kauhuissani kuin yllättynyt :D




Pienen yllätyksen jälkeen Laura kokkasi meille Italialaista pastaa, joka oli ihan super hyvää. Jälkkärinä päästiin maistamaan ekaa kertaa Amerikkalaista superherkkua, S'mores keksejä. Näitä ei kyllä turhaan kehutaa. Toisaalta voiko yhdistelmä paistettua vaahtokarkkia, sulatettua suklaata ja keksiä olla huono? (vaihterikiloja odotellessa...) Syömisen jälkeen alettiin katsoa leffaa. Siitä ei tosin tullut oikein mitään, kun jokainen vuorollamme nukahdettiin. Ilmeisesti kouluviiko verotti osansa tässä vaiheessa. Elokuvan jälkeen kenelläkään ei ollut selvää käsitystä mitä siinä oikeastaan tapahtui. Ei varmaan siis ollut erityisen hyvä elokuva. Tämän jälkeen meidän oli tarkoitus mennä nukkumaan, mutta jotenkin se sitten venähti... Alettiin vielä sisustamaan Lauran huonetta, tekemään kasvohoitoja ja lopulta vain juteltiin kaikesta. Seuraavana päivänä herätys oli jo kahdeksalta, joten nukuttuja tunteja oli jokaisella selvästi liian vähän.



Lauantaina suunnatiin Missourin Bransoniin ja Silver Dollar Cityyn. Branson on suhteellisen pieni kaupunki, joka on suunnattu erityisesti paikallisille turisteille. Koko kaupunki on täynnä erilaista ja hauskaa tekemistä. Siellä on esimerkiksi lukuisia erilaisia viihde showta, isoja outlet myymälöitä, erilaisia museoita (ei siis sellaisia tylsiä vaan hauskoja, esim Believe It Or Not ja Titanic museo), golfkenttiä, keilaratoja ja iso huvipuisto. Yksi päivä ei millään riitä koko kaupungin kiertämiseen, joten tällä kertaa suunnattiin huvipuistoon. Silver Dollar City on paljon muutakin kuin tavallinen huvipuisto ja pelkästään se alue oli itsessään kokemus. Huvipuistoalue on rakennettu erittäin viehättäväksi ja esimerkiksi työntekijät ovat pukeutuneet vanhanaikaisesti. Lisäksi sieltä löytyy lukuisia erilaisia näytöksiä, teema-alueita, kauppoja ja työpajoja. En kuitenkaan tajunnut ottaa kuvia itse alueesta, mutta ensi kerralla sitten. (Seuraavan kerran ollaan menossa joulukuussa kouluryhmän kanssa. Silloin koko alue on kuulemma koristeltu jouluteeman mukaisesti.) Päivä oli ihan huippu hauska, varsinkin tälläiselle vuoristoratoja rakastavalle ikuiselle lapselle. Illalla oltiin kaikki kuitenkin tosi väsyneitä. Kotona oltiin vasta yhden jälkeen, joten teki vähän tiukkaa herätä tänään kahdeksalta kirkkoon. Varsinkin kun edellinenkin ilta meni erittäin myöhäiseksi :D

 

                



Viikonloppu oli kaikkien mielestä ehdottomasti erittäin onnistunut. Alettiinkin heti suunnittelemaan ohjelmaa ensi viikonlopuksi, mutta siitä lisää sitten myöhemmin. Ensin täytyy selvitä tulevasta kouluviikosta. Saatiin myös vihdoin tieto, että cheer team alkaakin treenaamaan. Meillä oli ekat treenit jo torstaina, mutta niissä oikeastaan käytiin vaan kaikkea infoa läpi. Ensi viikolla päästään sitten vihdoin treenaamaan kunnolla!

Paljon haleja ja jaksamista kaikille koeviikosta kärsiville. Ja kaikille muillekkin ♥

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Lake day?

Lake day!

Tänään oltiin host-perheen ja Italialaisen vaihtarin ja hänen host-siskon kanssa meidän lähellä järvellä. Lake Norfork on Violasta noin 20 mailin päässä eli ei mitenkään pitkä matka. Täällä järvellä olo on tosi suosittua vapaa-ajan vietettä ja tänäänkin siellä oli tosi paljon veneitä. En kyllä yhtään ihmettele, koska meillä oli ihan huippu kiva päivä ja täällä on edelleen tosi lämmintä. Vaikee uskoa, että ollaan jo syyskuun puolella, kun tänäänkin lämpömittari näytti 33 astetta. Lisäksi melkein jokaiselta tuntuu löytyvän täällä oma vene :D Veneen lisäksi meillä oli mukana tollanen hullun kokonen kumirengas ja vesisukset, joiden kanssa saatiin aikaa kulumaan ihan mukavasti. Ehkä jopa vähän liikaa, sillä pieni suomalaistyttö muistuttaa enemmän tomaattia tällä hetkellä...

Italia, Suomi, USA ja Sveitsi





Kenzie ja Bob osasi ton vesihiihdon vähän paremmin kuin allekirjoittanut. Lopussa esim videomateriaalia mun säälittävästä yrityksestä :D



Violan vaihtarit 2k15!




Loppuun vielä todiste siitä, että mäkin ihan oikeesti yritin vesihiihtoo. Aika pitkälti se jäikin vaan yritykseks. Mutta kun ne sukset oli niin isot ja mä niin pieni! Jos tarkkaan kuuntelee ni huomaa ku mom huutaa "She got it" ja seuraavaks oonkin jo nokka edellä vedessä. Kyllä mä vielä joskus...