torstai 17. joulukuuta 2015

Viola High School


Kun aloitin koulun täällä kerroin tekeväni postauksen mun koulusta lähitulevaisuudessa. Nyt on jo lähes joululoma, joten en ole varma lasketaanko tätä enää lähitulevaisuudeksi, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Käyn täällä siis Viola High Schoolia, joka kuuluu Viola District kampukseen. Meidän kampuksella on luokat aina ala-asteesta high schooliin. Yhteensä kampukseen kuuluu mun laskujen mukaan ainakin seitsemän rakennusta, eli pieneen koulukokoon nähden meillä on suhteellisen iso kampus.  Oppilaita meillä on vähän päälle 300, eli amerikkalaiseksi kouluksi suhteellisen pieni. 


Koulu alkaa joka päivä 7.53 ja koulubussi tulee hakemaan kotoa jo 7 aikaan. Koulussa toistuu joka päivä sama lukujärjestys, joka alkaa silloin tällöin kyllästyttämään kun on tottunut opiskelemaan tykin kuudessa jaksossa. Tämä kuitenkin vaihtelee kouluittain, sillä osa kouluista käyttää A ja B päiviä. Koulussa käytetään vain kahta jaksoa. (Joka johtaa siihen, että kaikki kirjat on ihan törkeen isoja. Jos tiedätte Särmän tiiliskiven, meidän kaikki kirjat on vähintään sen kokoisia) Tunnit kestää n. 45 minuuttia ja niiden välissä on vain 3 minuutin välitunti. Välitunnin aikana saa todellakin juosta jos haluaa ehtiä käymään lokerolla ja ehtiä vielä seuraavalle tunnille ajoissa. Tällä hetkellä mun lukujärjestys näyttää siis tältä:

1st. period: Parent Center
Tää tunti on siis sellaista epämääräistä hengailua meidän bussikuskin kanssa. Nuoremmat oppilaat tekee tuolla jonkinlaista vapaaehtoistyötä muille opettajilla, mutta vanhemmat oppilaat ei tee tuolla juuri mitään muuta kun juoruaa bussikuskin kanssa.

2nd. period: Pre-Ap Calculus
Otin siis vaikeimman matematiikan mitä meidän koulusta löytyy ja ei ainakaan vielä ole tuottanut mitään ongelmaa. Osittain ollaan käyty samoja asioita mitä Suomen lyhyessä matikassa. 

3rd. period: US History
Tää on mulle ehdottomasti haastavin tunti, koska en ollut tätä aiemmin opiskellut Amerikan historiaa. Mulla taitaa silti olla luokan korkein keskiarvo :D Lisäksi meidän historian opettaja on ihan mahtava persoona, joten tykkään tästä tunnista kyllä tosi paljon.

4th. period: English
Englanti eli näiden äidinkieli. Tää on osittain haastavaa koska käsitellään näiden kirjallisuutta ja luetaan välillä todella vanhaa kirjallisuutta, joka on sanastoltaan hankalampaa. Näiden kielioppi osuudet on kuitenkin mulle todella helppoja, ja todellisuudessa näillä oppilailla ei ole mitään hajua näiden omasta kieliopista, tai siitä miten sanat kirjoitetaan.

5th. period: Food/Clothing
Ensimmäisessä semesterissä tää oli kuin köksää ja joulun jälkeen vaihdetaan käsityöhön.

6th. period: EAST
Tämä on siis eräänlaista yhteisön auttamista tekniikan avulla. Todellisuudessa en päässyt koko semesterin aikana kiinni tän tunnin ideasta ja ei koskaan tehty tuolla mitään. Seuraavaan semesteriin vaihdan tämän pois ja otan tilalle joko maailman historiaa tai toisen köksän kurssin.

7th. period: Chemistry
Eli siis kemiaa yläasteen malliin. En erityisemmin tykännyt tästä tunnista, joten seuraavaan semesteriin otan journalismia.

8th period: Art
Tämä oli siis kuin kuvaamataito, mutta seuraavaan semesteriin joudun vaihtamaan tilalle study hallin, koska meinaan pelata softballia. Kun softball kausi alkaa tämä vaihtuu softball treeneihin.



koulun paras paikka, Parent Center room eli bussikuskin huone. Tonne voi aina mennä viettään aikaa jos on tylsää ja tuolla on aina jotain  menossa.

Koulu täällä on suhteellisen helppoa. Käsiteltävät asiat on todellakin meidän yläasteen tasoa. Lisäksi kokeet ovat suurimmaksi osaksi monivalintaa, aukon täyttöä ja yhdistelyä. Jos kokeessa on essee sinun oletetaan vastaavan noin viidellä lauseella. Poiketen suomalaisesta koulusta täällä saa kuitenkin enemmän kotitehtäviä ja aina on jos jonkinlaista monistetta täytettävänä. Lisäksi kaikki ne monisteet täytyy palauttaa ja niistä saa numeron. Näiden kokeet on enimmäkseen sellaisia pikkutestejä, mutta sulla on niitä oikeesti lähes joka päivä. Lisäksi mun huomion on kiinnittänyt se, että opettajat eivät anna kauheasti palautetta tehdyistä töistä. Esimerkiksi kokeissa harvoin korjataan virheitä ja englannin kirjoitelmiin ei merkata virheitä ollenkaan. Henkilökohtaisesti tykkään todella paljon enemmän Suomen opetusjärjestelmästä. Täällä oppilaille ei anneta minkäänlaista vastuuta omasta opiskelusta ja monesti tuntuu, että sellainen kokonaisuuksien opiskelu ja logiikka jää uupumaan monessa oppiaineessa.





Koulu on myös sääntöjen puolesta kuin meidän yläaste. Jokaiseen asiaan tarvitsee erikoisluvan ja koulu on suljettu kampus eli sieltä ei saa poistua, ellei vanhemmat kirjaa sua ulos. WC käynteihin tarvitsee hall passin eli siis käytäväpassin. Kun tardy bell (mikä tää on suomeks, myöhästymiskello??) soi sun täytyy todellakin olla luokassa istumassa. Jos oot yhtään myöhässä sun täytyy mennä kansliaan kirjautumaan sisään uudestaan ja saat sellaisen lapun, että voit mennä takaisin luokkaan. Sitä ei kyllä kukaan ole multa ikinä kysynyt. Lisäksi opettajia puhutellaan aina Mr./Mrs./Ms. ja sukunimi. En edes tiedä mun opettajien etunimiä. Lisäksi opettajille vastataan yes ma’am tai yes sir ja no ma’am tai no sir. Tosin myös opettajat puhuttelevat oppilaita näin kun antavat esimerkiksi vastausvuoron, mikä oli musta aluksi tosi omituista. Vaikka opettajia puhutellaan formaalisti ja he ovat suhteessa tiukempia, he kuitenkin ovat läheisempiä oppilailleen. Opettajat esimerkiksi kertovat ihan avoimesti perheistään ja siitä kuinka olivat esimerkiksi metsästämässä. Täällä on myös normaalia mennä kyläilemään opettajan luoksi. (allekirjoittanut oli yökyläilemässä bussikuskillaan)


Jenkeissä lähes kaikki urheilu pyörii koulun ympärillä. Meidän koulussa lajivalikoima ei tosin ole hirveän suuri kun ollaan pieni koulu. Lajeina meillä on syksyllä koripallo ja cheerleading, keväällä softball ja baseball sekä jenkkien tapaan ampumaurheilu. On haastavaa nähdä, että suomalaisessa koulussa harrastettaisi ampumaurheilua. Koska kaikilla kouluilla on omat koulun urheilujoukkueet se tunnettu high school spirit on todella tärkeä ja näkyvä. Kaikilla on oman koulun edustusvaatteita ja tunnelmaa kotipeleissä ei voi edes sanoin kuvailla. Lisäksi meidän koulussa taitaa olla läheksi kymmenen erilaista clubia.



locker room ♥ (näyttää tässä ihan super pieneltä, jatkuu kuitenkin sivulle ja taakse)


Loppuun voin siis vaan todeta: PROUD TO BE A LONGHORN!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti