Character day, tacky tourist tuesday, wild animal wednesday ja camo day |
Osa meidän senioreista tanssimassa |
Usein varsinkin kouluissa joissa pelataan jalkapalloa homecomingiin liittyy tanssiaiset. Meillä ei ollut erikseen homecoming tanssiaisia, vaan jokaiselta luokalta ja jokaisesta clubista valittiin homecoming rep, joka sitten edusti omaa luokkaa tai clubia. Nämä edustajat esiteltiin ja heistä otettiin kuvia, jonka jälkeen he sitten kävelivät "homecoming walk". Itse tapahtuma oli täällä suhteellisen pieni verrattun kevään promiin (jota me junior luokan kanssa jo ahkerasti suunnitellaan). Oli kuitenkin ihan hauska tapahtuma ennen meidän varsinaista homecoming peliä.
Kokonaisuudessaan Homecoming week oli mun mielestä tosi hauska viikko ja kaikki tapahtumat oli just niinkuin elokuvissa. (Myös se draama siitä kuka pääsee edustamaan :D) Lisäksi me vielä voitettiin kaikki meidän homecoming pelit, joka nostatti kaikkien tunnelmaa vielä entisestään perjantai-illan päätteeksi! Tämä viikko oli siis todella onnistunut viikko kouluvuoden alkajaisiksi ja nyt jäädään vain odotteemaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Päällimmäisenä juior luokalla on mielessä prom, josta jo mainitsinkin. Meillä juniorit järjestää sen ja itse olen mukana meidän Prom Committeessa, joten kevät tulee varmasti olemaan kiireellistä aikaa täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti